
Kuten varoitin, tämä blogi loppuu tähän. Avasin oikean blogin omaan domainiin ja webhotelliin, jotta pääsen säätämään sitä enemmän kuin Vuodatus antaisi myöten. Se jatkaa pääasiassa sarjakuvalinjalla koska se on yhä pääharrastukseni, mutten enää rajoita sitä nimenomaisesti sarjakuvablogiksi.
Uusi osoiteeni on siis tästä lähtien www.ejo.fi.
Kthxbai!

Ensi vuonna hylkään tämän blogin ja siirryn rehdisti sekalaiseen blogaamiseen. Sarjakuvat kun pitää suunnittelemisen lisäksi piirtää ja vielä skannatakin, mikä on liian hidasta ja ailahtelevaa blogin ylläpitämiseksi sellaisenaan. Blogialusta ei ole vielä aivan valmis, joten kerron osoitteen vasta hieman myöhemmin.
Hyvää joulua! Tässä aaton kunniaksi loput 7 mukulastrippiä yhtenä pakettina.

Ja koska jouluna lastenohjelmia riittää, onkin sopivaa lakkautaa epäonnistunut Pelle Eetvartti.

Ja epäonnistunut kissa...

Ja paluu Lassi & Leevi -vaikutteisiin.

Tämä tuli suoraan omista mitteistäni: piirsin nämä keväällä, mutta jos joku olisi kysynyt mikä vuodenaika on, olisin vastannut epäröimättä syksy. Viimeisessä kuplassa tosin tuli kirjoitusvirhe, pitäisi olla "...tuntuu aina kuin olisi syksy."

Tässäkin ihmettelin oikeasti mitä olin mennyt tekemään. Pallohan oli ensin vain ääni joka myöhemmin ilmestyi pallon muodossa, mutta silti isä näki sen. Ehkä hahmo vain ensin jutteli päänsä sisällä ja sitten löytäessään pallon kuvitteli sen ilmestyneen tyhjästä.

Oli tarkoitus tehdä jotain ääniä tai muuta tapahtumaa, mutta jäi mimiikaksi. Toisaalta, kun hahmo on poissa ja pallo on hänen mielikuvitusta, ei se yksittään paljon tämän kummempaa voisi tehdä? Kolmannen selityksen mukaan pallo jää tässä mimiikkajunan alle ja kuolee kuten kunnon hahmoilla on tapana.

Ja kaikki olikin vain pahaa unta. Tämä tuli kyllä ihan vahinkona, kun vitsit loppui enkä keksinyt ensimmäisen ruudun tehtyäni enää mitään järkevää jatkoa.
That's all folks. Tällekään sarjalle ei ole luvassa jatkoa, ei muovautunut tarpeeksi itsenäiseksi.